Mitäs, jos vietäis puistoretki 2020 –luvulle?
Hyvään seikkailuun liittyy hitunen jännitystä ja sitä
verhoaa salaperäisyys. Tämä tarina
kertoo Nallesta, örkistä, eskareista ja Justiinasta.
Olipa kerran (niinhän ne kaikki hyvä tarinat alkava)
eskariope Justiina, joka haluasi viedä eskariryhmän liikunnalliselle
seikkailulle puistoon 2020-luvun malliin.
Nalle, oli aika epätavallinen nalle. Nalle nimittäin osasi kirjoittaa.
Nalle oli lähettänyt eskarilaisille kuvan. Kuvaan nalle oli kirjoittanut APUA
ja ympäröinyt pitkän numerosarjan. Kuvassa oli myös ympyröity piste. ”Apua”
sanan osasi lukea jo moni eskarilainen, mutta mitä ihmettä nalle oli
tarkoittanut numerosarjalla? Yksi eskarilainen ehdotti, että numerosarja tarkoittaisi
eskarikirjan sivua. Toinen eskarilainen mietti, josko numerosarja olisi osa
äidin kadonnutta pullareseptiä. Yhtä kaikki, koska järkevää vastausta ei
löytynyt, niin koko porukka päätti kysyä, josko eskarin tädit tietäisivät, mitä
nalle oli mahtanut numerosarjaa ympyröidessään tarkoittaa.
Eskarin täti, nimeltään muuten Justiina, oli aika topakka
täti ja tiesi vallan kaikkea eskareiden mielestä. Eskarilaiset vievät
huolestuneena Justiinalle saamansa kuvan. Justiina otti kuvan ja käänteli sitä
ympäri. Valtavat vaot ilmestyivät Justiinan otsaan. Justiina mutristeli suutaan
ja ähisi hiljaa – huolestuneen kuuloisesti. Justiinalta ei löytynyt vastausta,
mutta Justiina päätti kysyä älylaitteelta eli kansanomaisesti tietokoneelta,
mitä tietokone tietäisi, jos numerosarjan laittaisi internetin (Justiina oli
ollut juuri jollain tietokonekurssilla, tiesivät lapset). Hieman kädet täristen
Justiina näpytteli yhden sormen järjestelmällä numerosarjan tietokoneelle. Ja
kas mitä tapahtui? Tietokone kertoi, että numerosarja oli paikan merkki. Että,
juuri se numerosarja osoitti paikan läheisen puiston kahden polun risteyksestä.
Eskariryhmä huusi yhteen ääneen Justiinalla, että: ”äkkiä nyt auttamaan
nallea!”
No siitä seurasi karmea hälinä ja vielä pahempi härdelli,
kun eskarit etsivät saappaita, hanskoja, kadonneita villasukkia ja hukassa
olevia pipoja. Vihdoin kaikki olivat pukeutuneet ja valmiina lähtöön. Yhtäkkiä
Kalle kiljaisi kirkaalla lapsen äänellä, että ”Justiina, ota mukaan se
sim-kortillinen tabletti”. Tabletti oli juuri viime viikolla tullut eskariin
postipojan tuomana. No eipä muuta, kun etsimään tablettia – ensin Justiina
kyllä muistutti lapsille, ettei hän kyllä syönyt mitään tablettia- hän oli
terve kuin pukki. ”Ääh” lapset puhisivat – ”se tabletti tietokone – se, jolta
voi kysyä vastauksia kaikkeen” (jos vain tiesi mitä kysyä). ”Jaa juu”, sanoi
Justiina ja lähti hakemaan sitä eskarikirjapinon alta. ”Tabletti kirjapinon
alla, ei tainnut olla hyvä säilytyspaikka”, huomautti yksi eskarilainen).
No niin, vihdoin koko revohka oli päässyt ulos ovesta
tabletti kourassa (siis sellainen tabletti, jota ei voi syödä). Justiina kysyi:
”pitäisköhän ladata sellainen sovellus, joka näyttää koordinaatit, niin
päästään varmasti oikeaan paikkaan?” Hetken etsittyään, Justiina löysi sopivan
sovelluksen. Eskarit olivat jo alkaneet
hermostuneesti hälistä Justiinan ympärillä. Taisi joku eskareista vähän
tönäistä toista ja jokunen marmattaa että ”pitäisi jo mennä”.
Siinä porukka parveili Justiinan ympärillä ja seurasi sitten
numeroiden vilkkumista tabletin ruudulla. Varmistivat varmaan, että Justiina
osasi viedä heitä oikeaan paikkaan. Oli
jo kävelty jonkin aikaa. Jännitys tiheni. Lapset hyppivät ja pomppivat
edestakaisin. Paikka läheni lähenemistään, lapset alkoivat pakkaantua Justiinan
viereen ja hälisevä joukko alkoi hiljetyä – jännitys pakkaantui käsin
kosketeltavaksi.
Vihdoin porukka oli tullut koordinaattien osoittamaan paikkaan.
Nalle oli jättänyt tabletin (sellaisen ei syötävän tabletin) juuri siihen
paikkaan, johon numerot olivat lapset tuoneet.
Ville otti tabletin käteen ja painoi vahingossa jotain … tabletin (siis
ei syötävän) kuvaruudulle ilmestyi kuva, jossa oli pisteitä.
Heinä (juu, sellainen nimi oli annettu yhdelle eskareista)
pyysi saada tabletin (siis sellaisen, jota ei voida syödä) käteensä. Jotenkin
huolimattomasti Heinä sen tabletin otti, koska peukalo osui yhteen pisteeseen.
Heinää varmasti hiukan hermostutti moinen ja hän päätti antaa koneen
Justiinalle. Justiina tavasi ihmeellistä nimeä thinglink – ei hän semmoisesta
ollut siellä koulutuksessa mitään kuullut. No yhtä kaikki, Justiina ei osannut
sitä lausua oikein vaan sanoi tinlink.” Jaahas mitä täältä löytyy….” Heinän
painaman pallon kohdalle oli ilmestynyt teksti… juoskaa mahdollisimman ison
tammen luo turvaan… örkki saattaa vaania teitäkin!
Koko valtava, kiljuva joukkio, Justiina etunenässään, juoksi
lähimmän suuren tammen juurelle. Hätäisimmät
eskarit taisivat kiivetä alimmille oksillekin. Justiina puuskuttaen, lapsilauma
ympärillään ja yläpuolellaan katsoivat ihmeissään tablettia (sitä jota ei voi
syödä), sillä Justiina oli juostessaan painanut taas yhtä palloa. Nyt ruudulle
oli ilmestynyt teksti, jonka Vilja (joka
istui oksalla) osasi lukea. ”Pomppikaa tasajalkaa 50 pomppua linnalle päin. ”Mitä
ihmettä?", porukka ihmetteli, mutta joukko päätti kuitenkin tehdä työtä
käskettyä. Vilja ja muut puuhun kiivenneet hyppäsivät pois puusta ja liittyivät
hyppivään joukkoon.
Mitäs nyt? Porukasta alkoi muodostua pikemminkin jono kuin
kasa. Siihen missä 50 hyppyä oli hypitty, kukin pysähtyi. Kukka kysyi, ”miksi
he eivät olleet päätyneet samaan paikkaan?” (Kukkaa vähän hermostutti, kun hän
oli niin lyhyt ja hän oli jonon hännillä. ) Justiina raapi päätään. Raapi vähän
lisää kunnes Hilla pisimpänä kiljasi, että ne joilla oli pitkät jalat hyppivät
pidempiä hyppyjä. Tähän oli tyytyminen.
Jossain puulta lähtemisen ja hyppimisen lopettamisen
välillä, tabletin (no tehän jo tiedätte - turha sitä on enää mainita) ruudulle
oli taas tullut uusi teksti Justiinan annettua tabletin Kaisalle. Nyt ruudussa
luki ”ympäriltänne löydätte qr-koodeja laminoidoista lapuista. Teidän on
löydettävä kaikki 11 korttia ja luettava ne.” ”Höh”, parkasi porukka eikä
vähäisimpänä Justiina. Qr-koodi? Kortteja? Lukea? ”Mitä ihmettä nyt tehdään?”, Justiinalta pääsi suusta. Lapset istuivat
Justiinan vieressä hipihiljaa, selvästi miettien mitä nyt pitäisi tehdä.
Porukan hiljainen muru päätti vihdoin pitkän hiljaisuuden jälkeen lausua sanan ”tabletti”.
Se vaati rohkeutta. Se laukaisi tilanteen.
Justiina, joka oli juuri käynyt jokin tablettikurssin,
kirjoitti internetin hakukenttään qr-koodi. Sieltä tuli selitys. Qr-koodin
taakse voidaan laittaa merkittävä määrä tietoa, joka voidaan lukea qr reader
sovelluksella. Lapset lähtivät etsimään pareittain (oli turvallisempaa, jos
örkki olisi ilmestynyt) kortteja. Pian ensimmäinen pari juoksi kortin kanssa ja
sitten toinenkin pari. Ei aikaakaan, kun kaikki kortit olivat jo löytyneet.
Justiina oli ensimmäisen parin kanssa jo käynyt etsimässä qr reader
sovelluksen. Kun kaikki 11 korttia oli löytynyt, niin alkoi lukeminen. Mustista
kummista pisteistä tuli qr readerin avulla kirjaimia. Löytyi kkpkkekauni.
Kuului, syvä huokaus. ”Mitä me nyt noilla kirjaimilla tehdään?” Hitaasti lapset
liikuttivat kirjaimia eri järjestykseen. Oli kulunut jo tovi, kun Kukka huomasi,
että kirjaimista sai muodostettua hänen nimensä KUKKA. Jäljelle jäi siis vielä ikknep. Kalle sanoi
hajamielisesti, istahtavansa penkille. Hiljaa Kalle tapaili sanaa P-ENK-KI.
Heinä kiljahti, että jäljellä olevista kirjaimista tulee PENKKI! Justiina
mietti penkkikukka… ”Mitähän sekin tarkoittaa??” Ville, joka tavallisesti eleli
omissa maailmoissaan, oli herännyt – ”Kukkapenkki” kirjaimista tulee
KUKKAPENKKI. Kaikki nostivat katseensa kuin yhdestä sopimuksesta ylös. Katseet
skannasivat puiston suurta nurmikkoaluetta. Kaikilla oli mielessään sana
kukkapenkki, kukkapenkki, kukkapenkki… Missä on kukkapenkki? Joku muisti
nähneensä linnan toisella puollella kukkia-sinne siis koko joukko juoksemaan.
Siellä, keskellä kukkapenkkiä Nalle istui päivänkakkara
käpälässään surullisen näköisenä. Vielä kerran oli joku painanut tabletin (niin
tästä ei varmaan sen enempää) ruudulla olevaa pistetä. Sieltä avautui kaikkien
hämmästykseksi nallen kuva ja kolmio. Kalle painoi kolmiota. Nalle alkoi puhua.
”Kiva, kun tulitte leikkimään minun kanssa. Minulla olisi vielä yksi leikki.
Istun valokuvauskorttien ja tablettien päällä. Justiina antaa teille ohjeet
miten niitä käytetään. Päiväkodilla teille on vielä yksi yllätys!”
Justiina nosti nallen ja löysi kasan tabletteja ja kortteja.
Korteissa oli värejä ja nopan silmälukuja. Heinä sai kaverinsa kanssa
tehtäväksi kuvata viisi jotain punaista ja koska oli syksy niin, he päättivät
kuvata viisi punaista lehteä. Kalle ja Ville kuvasivat jotain harmaata (kiven –
ison sellaisen) ja Kukka kaverinsa kanssa viisi tikkua.
Justiina katsoi kelloonsa ja ilmoitti, että nyt otetaan
kainaloon nalle, kortit ja tabletit… on aika lähteä murkiNALLE. Lapset huomasivatkin, että mahassa kurni jo
pahaenteisesti. Kipinkapin lapset siirtyivät päiväkodille syömään. Mutta mitä
ihmettä – sisälle päästyään lapset törmäsivät örkkiin. Mustaan, kamalaan
örkkiin, jolla oli pullaa lautasella. Örkki oli varannut yhden pullan jokaiselle
lapselle ja pienen pienen Justiinalle. Örkki kaappasi nallen kainaloonsa. Nalle nauraa
kihersi örkin kanssa, ”saatiinpahan lapset ulos seikkailemaan”. Justiinan päätä
hieman pakotti, mutta hän päätteli sen johtuvan nesteen puutoksesta.
Sen pituinen se tarina.
-Google mapsista tietokoneella voi hakea koordinaatit. Koordinaatit voi syöttää hakukenttään ja hakea
paikan sitä kautta lasten kanssa, kunhan on siis etsinyt ensi koordinaatit
valmiiksi.
- App Storesta löytyy useita ilmaisia sovelluksia, jonka kanssa voi etsiä koordinaatteja luonnosta.
- qr koodeja voi tehdä qr-koodi generaattorilla ja lukea qr readerillä. Papunetissä on runsas valikoima erilaisia kuvia.
- iPadilla on ChatterPix, jonka voi laittaa puhumaan.
- Thinglinkiiin voi tehdä pelipohjan. Ulkona tarvitaan sim-kortillinen laite.
- Monilla kuvankäsittelysovelluksilla voidaan piirtää kuvan päälle esim. Photo editor tai vaikkapa saduttamiseenkin sopiva Show Me sovellus.
- Maailmassa on kaikki mahdolliset vastaukset olemassa. Lasten pitäisi kuitenkin jo mahdollisimman aikaisin oppia kysymään kysymyksiä, joihin voidaan hakea vastauksia - myös luonnossa liikuttaessa.
- Lapset on hyvä sitouttaa kehyskertomuksella tarinaan. Tarinasta tulee mielenkiintoinen elämys ja teknologia saadaan sisällytettyä luonnollisesti lasten maailmaan.
- Pelillisyydessä on hyvä ottaa mukaan jokin jännittävä elementti. Tunteita voidaan pelin kuluessa käsitellä turvallisesti lasten kanssa.
- Aikuisen kannatta heittäytyä peliin mukaan ja olla läsnä lapsille ja lasten tarpeille sekä esiin nouseville kysymyksille.
Kirjoittaja on Espoon
suomenkielisen varhaiskasvatuksen pedagoginen ICT-ohjaaja Marja Hokkanen